Katsastajan koulutuksen antajalla tulee olla Ajoneuvohallintokeskuksen antama koulutuslupa. Ajoneuvohallintokeskus myös valvoo koulutuksen antajien toimintaa. YKL ry on osaltaan järjestänyt katsastajien koulutuksen seuraavasti:
Turun ammattikorkeakoulu järjestää YKL:n tilaamana katsastajan tutkinnon edellyttämän koulutuksen kevyen ajoneuvokaluston ja raskaan ajoneuvokaluston määräaikaiskatsastuksia varten. Kevyen kaluston koulutustilaisuuksia on vuosittain järjestetty yleensä 2 kpl ja raskaan kaluston koulutusjaksoja 1-2 kpl. Koulutusjakson jälkeen oppilas siirtyy harjoittelemaan jollekin katsastusasemalle, jonka kanssa asiasta on etukäteen sovittu. Varsinainen katsastajan tutkinto suoritetaan harjoittelun päätyttyä sovittuun aikaan katsastusasemalla ja käsittää kirjallisen kokeen sekä näyttökokeen. Kokeen ottaa vastaan Ajoneuvohallintokeskuksen virkamies. Siinä tapauksessa, että koulutukseen kuuluvaa koetta tai tutkintoa ei hyväksytä, niin oppilaalle järjestetään mahdollisuus uusia koe tai tutkinto.
YKL ry järjestää useita katsastajien täydennyskoulutuspäiviä vuosittain. Tilaisuuksia järjestetään Helsingin lisäksi lähinnä Pohjois- Suomessa sekä tarpeen mukaan muuallakin. Tilaisuuteen osallistumisesta annetaan todistus.
YKL ry järjestää kevyen kaluston sekä raskaan kaluston erikoiskatsastuskoulutusta sekä vaarallisten aineiden maantiekuljetuksiin käytettävien ajoneuvojen hyväksyntään liittyvää erikoiskoulutusta. Kutakin erikoiskoulutusjaksoa järjestetään 1-2 kpl vuosittain, tarpeen mukaan. Paineilmajarrujen tarkastuskoulutuksen ja kokeen järjestää Turun ammattikorkeakoulu YKL:n kanssa sovitulla tavalla.
YKL ry järjestää tarpeen mukaan vuosittain muutamia koetilaisuuksia erikoiskatsastuksien oikeuksien ylläpitämiseksi ”vanhojen” katsastajien piirissä. Useimmiten koetilaisuutta ennen pidetään muutaman tunnin pituinen kertauskoulutus.
Vaikka alan koulutusjaksot eivät ole kovin pikiä, niin ne voivat olla varsinkin alalle tulevalle uudelle henkilölle tuntuvat. Yleinen käytäntö on, että tulevan työnantajan kanssa sovitaan koulutukseen osallistumisesta, harjoittelusta ja koulutukseen liittyvistä kustannuksista. Luonnollisesti työnantajat haluavat työsopimukseen maininnan koulutuskustannusten korvauksesta sekä muista vastaavista seikoista ennen koulutuksen alkua. Oppilas taas voi luottaa työpaikan olemassaoloon koulutuksen päätyttyä. YKL ry ei kuitenkaan ole rajoittanut koulutukseen pääsyä koskemaan vain omien jäsenyritystensä henkilökuntaa.
Ota siis rohkeasti yhteys alueesi katsastustoimipaikkaan, ja tiedustele tarvittaisiinko uutta työntekijää.