Esa Valjakka (synt. v. -74) Etelä-Savon Katsastus Oy Sorsasalosta valittiin YKL ry:n kevään liittokokouksessa 21.3.2007 hallituksen varsinaiseksi jäseneksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Esa omistaaa isänsä Erkki Valjakan kanssa 7 asemaa Kuopio-Mikkeli-Varkaus akselilla. Valmistuttuaan 1997 Jyväskylästä kuljetustekniikan insinööriksi ja vuoden lepäiltyä armeijan leivissä, hän aloitti katsastusalan tehtävät 3.9.1998 perustetun ensimmäisen aseman, Etelä-Savon Katsastus Oy:n palveluksessa. Kuopion Sorsasaloon Esa siirtyi 1999. Hänellä on vaimo ja kaksi pientä tytärtä.
Eila Lohilahti Tattarisuon Autokatsastus Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja. YKL:n hallitukseen Eila valittiin kevätkauden liittokokouksessa 27.3.2008. Eila (hallintonotaari, synt. -46) aloitti Etelä-Suomen ensimmäisen yksityisen katsastusaseman silloisen kumppaninsa kanssa Tattarisuolla 21.6.1995. Asema toimi nimellä Itä-Helsingin Autokatsastus Oy. Lohilahti jatkoi yritystä yksin vuoden 2000 syksystä lähtien ja vuonna 2001 Tattarisuon Autokatsastus Oy aloitti toimintansa jatkaen samassa pisteessä ja samoilla laitteilla. Henkilökuntaa on tällä hetkellä 12 katsastajaa ja 5 toimistosihteeriä. Eilan harrastuksiin kuuluu Lions Malmittaret -toiminta ja kesämökkien rakentaminen.
Renny Sonck Kaus-Kantolan Autokatsastus Oy:n toimitusjohtaja ja osakas. YKL:n hallitukseen Renny valittiin kevätkauden liittokokoksessa 27.3.2008. Renny (1947) ajautui 2002 puoli vahingossa, kumppaniensa houkuttelemana, perustamaan yhdessä
Kaus-Kantolan Autokatsastus Oy:tä. Ennen tätä, kaikki tieto ja kokemukset katsastusalaan perustuivat lähinnä omien harrasteautojen
(PV Volvosta Coswortteihin) katsastuttamiseen, projektien tultua liikennekelpoiseen vaiheeseen. Varsinaisen työuransa Renny on luonut 1974 alkaen sairaalatarvike- ja laitekaupan parissa, toimien useissa alan kansainvälisissä, lähinnä Yhdysvaltalaisissa yrityksissä markkinoinnin- ja yleisjohdon tehtävissä. Koulutukseltaan Renny on ekonomi. Harrastukiin kuuluu nykyisin mökkelily, klapien teko ja lohensukuisten kalojen narraaminen perhokalastusvälinein.
Sampo Saukkoriipi (autoteknikko, synt. -65) Konetien Katsastus Oy:n päällikkö ja osakas. YKL:n hallitukseen Sampo valittiin kevään liittokokouksessa 2.4.2009. Ensiaskeleet katsastajan toimeen Sampo otti vuosina 1991-1992, silloisen Autorekisterikeskuksen katsastajana Kolarissa. Parin rauhanturvaamis- ja muissa tehtävissä vietetyn vuoden jälkeen paikka katsastusalalle aukeni Kiuruvedellä vuonna 1996. Siitä lähtien Sampo on katsastusalan tehtävissä viihtynyt, tosin työ- sekä asuinpaikka ovat vaihtuneet Oulun seudulle. Sampon harrastuksiin kuulunee urheilu eri muodoissa, lempilajina kuitenkin koko aikuisiän on ollut lentopallo. Myös metsästys ja maanpuolustus ovat vapaa-ajanviettotapoina Sampon mieleen. Tukijoukot löytyvät kotoa Tyrnävältä, jossa uusioperheessä sukunimeä Saukkoriipi tottelevat vaimo Mervi, tytär Elina (19) ja pojat Oula (8) ja Miko (3).
Tarmo Pumpanen Kaus-Kantolan Autokatsastus Oy:n osakas (synt. - 57) valittiin YKL:n hallitukseen kevään 2010 vuosikokouksessa 24.3.2010.
Juha Mäkelä Mäntsälän Autokatsastus Oy:n toimitusjohtaja ja osakas (synt. -68) valittiin YKL:n hallitukseen kevään 2010 vuosikokouksessa 24.3.2010.